Kehittämistutkimus opetusalalla

Edumendo rahoitti, tuotti ja toimitti teoksen kehittämistutkimuksesta. Teos on aina vain paras kehittämistutkimuksen metodologia-teos, vaikka aiheesta on kirjoitettu paljon.

Takakansi

Kehittämistutkimus on opetuksen tutkimuksessa suhteellisen nuori ja vähän tunnettu tutkimusmenetelmä. Sitä alettiin kehittämään jo 90-luvun alkupuolella, mutta ensimmäisen vuosikymmenen aikana menetelmää ei vielä tunnettu eikä alan tutkimusartikkeleita julkaistu kovinkaan monia. 2000-luvulle siirryttäessä menetelmä alkoi saada suosiota alan tutkijoiden keskuudessa, mikä on johtanut kehittämistutkimusartikkeleiden lukumäärän merkittävään kasvuun.
Tämän kirjan tavoitteena on esitellä kehittämistutkimuksen teoreettinen tausta ja tukea teoriaa käytännön esimerkeillä. Kirja koostuu kymmenestä artikkelista, joista ensimmäisessä käsitellään menetelmän teoriataustaa. Lopuissa yhdeksässä esitellään Suomessa toteutettuja kehittämistutkimusprojekteja.
Kirjan keskeinen teema on opetuksellisten innovaatioiden tutkimuspohjainen kehittäminen. Kehittämistutkimuksissa on tavoitteena kehittää opetusta ja tutkia sen avulla oppimista aidoissa oppimistilanteissa. Menetelmän avulla pyritään kehittämään todelliseen tarpeeseen kohdistettuja pienessä mittakaavassa toimivia ratkaisuja, jotka saadaan lopulta yleistettyä osaksi suuremman käyttäjäkunnan toimintaa. Innovaatiotyöskentelyssä on paljon samoja piirteitä.

Kehittämistutkimus opetusalalla (toim. Johannes Pernaa)
Alennushinta 37 € tästä linkistä.