Sähköiset oppimisympäristöt LUMA-aineissa

Suunnittelimme LUMA-keskukselle kurssin nimeltä Sähköiset oppimisympäristöt LUMA-aineissa. Kurssi luennoitiin vuosina 20132014 Peda.net-alustalla etäopetuksena useaan kertaan. Tavoitteena oli, että mahdollisimman moni opettaja ympäri Suomea voisi osallistua kurssille.
Kurssi toteutettiin kahdella tasolla: peruskurssi ja jatkokurssi. Sen on suorittanut vuosina 2013-2014 yhteensä yli 100 opettajaa.
Yhteistyömme LUMA-keskuksen kanssa jatkuu edelleen vahvana. LUMA-keskus on valtava oppimisen tukiorganisaatio. He tekevät uskomatonta työtä ja Edumendolla on kunnia tehdä LUMA-väen kanssa yhteistyötä.
"LUMA-keskus Suomen tavoitteena on innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian harrastamiseen ja opiskeluun uusien tiede- ja teknologiakasvatuksen avausten kautta, tukea opettajia elinikäiseen oppimiseen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa, sekä vahvistaa tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä."